SATU JOUTSENTYTÖISTÄ,vienankarjala

Olipa muinoin orpopoika. Poika lähti kerran pyssyn kanssa metsään riistaa etsimään. Aikansa kuljettuaan poika näki suuren linnun istuvan puussa. Poika hiipi lähelle ja aikoi ampua sen. Pojan tähdätessä lintu sanoi:

"Älä ammu, orpopoika. Vielä minä olen tarpeen, kun hätä tulee."

Poika jätti ampumisen ihmetellen, mutta tähtäsi saman tien pyssyllä uudestaan. Lintu sanoi jälleen:

"Älä ammu, orpopoika. Vielä minä olen tarpeen, kun hätä tulee."

Silloin poika jätti ampumisen ja lähti jatkamaan matkaa.

Poika käveli ja käveli, kunnes huomasi pukin juoksevan edessään. Poika nosti aseensa ja tähtäsi, mutta silloin pukki pyysi:

"Älä ammu, orpopoika. Vielä minä olen tarpeen, kun hätä tulee."

Poika empi ampuako vai ei, mutta jätti kuitenkin taas ampumisen sillä kertaa.

 

Poika jatkoi matkaansa ja saapui meren rantaan. Rantavedessä näkyi suuri hauki uiskentelevan ja poika ajatteli ampuvansa kalan. Haukipa sanoikin silloin tutut sanat:

"Älä ammu, orpopoika. Vielä minä olen tarpeen, kun hätä tulee."

Poika päätteli, että kai tässäkin jokin tarkoitus on, kun kieltävät ampumasta, eikä ampunut.

 

Poika jatkoi matkaansa kävellen pitkin meren rantaa ja istuutui lopulta kauniiseen lahdenpoukamaan. Yhtäkkiä hän alkoi kuulostella; tuntui kuin tuuli olisi suhissut ja kahissut. Silloin poika huomasi seitsemän joutsenen lentää liihottelevan rannalle. Poika meni piiloon varvikkoon ja katseli salaa lintuja. Pojan hämmästykseksi joutsenet alkoivat riisua höyheniään muuttuen seitsemäksi tytöksi. Tytöt hypähtivät järveen ja alkoivat kisailla uiden.

 

Silloin poika hiipi esiin piilostaan, sieppasi yhden tytön höyhenpuvun ja piilotti sen.

 

Aikansa uituaan tytöt nousivat rannalle ja alkoivat pukea höyhenpukuja ylleen. Mutta mitä ihmettä – yksi höyhenpuku oli kadonnut! Tyttö etsi ja haeskeli, muttei pukuaan löytänyt. Toiset tytöt alkoivat olla valmiina lähtöön, mutta vaatteitta jäänyt rukoili:

"Älkää hyvät sisaret minua jättäkö!"

Sisarten siinä odotellessa, tyttö rukoili:

"Jos, ihminen, olet vaatteitteni ryöstäjä, niin ilmoita itsesi! Jos olet sellainen, että sovit isäksi, äidiksi tai sulhaseksi, niin otan sinut niiksi, kunhan vain vaatteeni annat takaisin."

 

Silloin poika nousi esiin piilostaan. Hän antoi tytölle höyhenpuvun takaisin, mutta vaati päästä sulhaseksi. Poika oli näet mielistynyt tyttöön, joka oli sorja ja viehkeä varreltaan. Tyttö lupasi ottaa pojan sulhokseen, mutta varoitti matkan olevan pitkän tytön kotiin aavan meren tuolle puolen.

 

Joutseniksi muuttuneet tytöt lehahtivat lentoon. Pojalla oli vaikea pulma, kuinka hän pääsisi siivetönnä tyttöjä seuraamaan. Silloin poika muisti ampumatta jättäneensä linnun, joka oli luvannut auttaa hädän hetkellä ja tuo samainen lintu ilmestyikin heti hänen viereensä rannalle kysyen:

"Mikä on huolenasi?"

"Ka se, kun meren taakse pitäisi päästä morsiamen luo," vastasi poika.

"No, mikäs huoli tuo on! Hyppää vain selkääni, minä sinut sinne hetkessä lennätän."

 

Poika hyppäsi linnun selkään ja niin he lähtivät matkaan. Ylös, yhä vain korkeammalle kaarteli lintu. Lintu kysyi pojalta yläilmoissa:

"Miten suurelta näyttää meri, onko jo pienemmän näköinen kuin lähtiessä?"

"Pieni on meri nyt", vastasi poika.

Silloin lintu pudotti pojan selästään, antoi pudota yhä alemmas. Sujahti lopulta pojan alle ja otti uudestaan selkäänsä.

"Pelästyitkö?", kysyi lintu pojalta.

"Pelästyin, kovasti pelästyin", vastasi poika.

"Pelästyinhän minäkin, kun sinä tulit minua ampumaan, kovasti pelästyin", virkkoi siihen lintu.

 

Lähdettiin taas lentämään, yhä ylemmän, äskeistäkin korkeammalle. Lintu kysäisi pojalta toistamiseen:

"Mitenkä suurelta nyt näyttää meri?"

"Pienen pieneltä näyttää, pienemmältä kuin aiemmin", vastasi tuohon poika.

Silloin lintu pudotti pojan toistamiseen selästään, vasta veden rajassa luikahti vierelle ja otti selkäänsä.

"Pelästyitkö?", kysyi.

"Nyt minä vasta oikein pelästyinkin", vastasi poika.

"Pelästyinhän minäkin, kun toisen kerran aioit minut ampua", sanoi lintu. "Vielä enemmän kuin ensimmäisellä kerralla".

 

Sitten jatkettiin matkaa ja lennettiin meren toiselle puolelle. Lintu jätti pojan laiturille, johon tyttö oli poikaa neuvonut tulemaan ja lintu palasi takaisin meren toiselle puolen.

 

Poika huomasi etäänpänä rannasta pikkuisen mökin ja lähti astelemaan sitä kohti. Mökissä asui vanha leskiakka yksinään. Akka kertoi joutsentyttöjen käyvän iltaisin hänen mökissään puhelemassa ja laulamassa. Akka neuvoi poikaa odottelemaan iltaan asti ja sitten piiloutumaan, jotta akka voisi kysellä tytöltä morsiameksi tulemista.

Illalla poika piiloutui akan neuvomaan paikkaan. Pian joutsentytöt tulivatkin. Akka alkoi kohta kyselemään kuinka on asian laita, rupeaisiko se tyttö, jolta vaatteet katosivat, morsiameksi, jos sulhasmies saapuisi kosimaan.

"Rupeaisin, mutta vasta jos sulhanen nostaa laiturin alta meren pohjasta rautaisen lippaan, jossa on kultasormukset ja vitjat", vastasi tyttö.

 

Poika kuunteli tarkasti piilostaan tytön puheita ja päätti heti seuraavana aamuna noutaa lippaan laiturin alta. Lipas löytyi, mutta miten saada lipas auki? Pojalle juolahti mieleen pukki, joka olisi kova puskemaan, eiköhän tuo pukkaisi lippaan auki. Pukkihan oli sanonut auttavansa hädän hetkellä.

Siinä olikin pukki jo laiturilla ja poika kertoi huolensa. Pukki puskea täräytti ja lipas aukesi, mutta vitjat ja sormukset putosivatkin mereen pökkäyksen voimasta. Pojalle tuli kovin paha mieli. Mikäs nyt eteen hän mietti. Samassa poika muisti hauen lupauksen: "Vielä minä olen tarpeen, kun hätä tulee." Johan siihen hauki lipuikin – sormukset ja vitjat suussaan. Poika kovasti hyvillä mielin kiitti avusta. Nyt oli tytön määräämä tehtävä suoritettu.

 

Illalla poika piiloutui jälleen kerran akan mökkiin. Joutsentytöt tulivat illansuussa. Akka heti tytöltä kyselemään: "Onkohan siinä perää, kun sinä lupauduit morsiameksi sille, joka sinun lippaasi saisi nostettua laiturin alta?"

"On siinä perää", vastasi tyttö, sulhaseksi sen ottaisin, varsinkin jos se sattuisi olemaan se poika, joka minun vaatteeni piilotti."

 

Silloin poika tuli esiin ja sanoi:

"Ka tässä olen! Nyt meistä tulkoon pari."

 

Niin heistä pari tulikin. Eivätköhän eläne vieläkin.

 

Takaisin