KULKURIN YÖSIJA, Suomi

 Olipa kerran kulkuri, joka kerran matkallaan joutui pyytämään yösijaa ventovieraasta talosta.

 Ohtosten kylän reunamilla, suuren kuusimetsän laidalla oli Pulliaisten talo, josta kulkuri aikoi nyt pyytää lepopaikkaa. Kulkuri koputti oveen ja astui sisään. Illan hämärässä, päretikkujen valossa hän näki kaksi naista hääräämässä lieden äärellä, miehiä huoneen perällä puhdetöitä tekemässä ja lapsia leikkimässä lattialla. Kulkuri otti kontin selästään ja kysyi:" Iltaa. Löytyisikö täältä yösijaa kulkurille?"

 Isäntä laski verkot käsistään ja vastasi, ettei talossa ollut nyt vapana kuin yläkerran kummituskammari. Matkalainen virkahti, että käyhän se minulle, on tässä ehditty ennenkin yörauhan häiritsijöitä häädetty.

 Illallisen jälkeen renki saattoi vieraan yläkertaan ja poistui. Keskellä yötä kulkuri heräsi outoon rapinaan ja avasi silmänsä. Kuunsirppi valaisi heikosti huonetta. Se laski kapean, sinertävän valojuovan ikkunalta pöydälle ja siitä lattialle. Huoneessa ei näkynyt ketään. Mies piiloutui peiton alle ja kysyi:" Kuka siellä?", mutta kukaan ei vastannut, hiljaisuus oli jälleen laskeutunut huoneeseen.

 Jonkin ajan päästä outo ääni alkoi jälleen kuulua, tällä kerta lähempää. Rapinaa ja pientä ihmeellistä sihinää kuului joka puolelta. Mies kysyi peiton alta:" Kuka sinä olet? Mene pois tai astu esiin." Kukaan ei vastannut, jossakin lähellä vain metelöitiin. Silloin kulkuri keräsi rohkeutensa ja tempaisi peiton pois päältään. Hän nousi ylös sängystä etsiäkseen öisen liikkujan.

 Kulkuri ei nähnyt ketään huoneessa, mutta ääni jatkui yhä. Hän sytytti kynttilän. Jo kohta purskahti mies nauruun, sillä hän näki koppakuoriaisten olevan öisiä kummittelijoita. Ne ahersivat seinähirsien raoissa ja puisella lattialla yötöitä tehden. Kulkuri paneutui makuulle uudelleen; rapina ja ripinä sekä kulkurin rauhallinen hengitys täyttivät öisen kummituskamarin.

Takaisin