KENGERSELÄ JA HIISIJOUKKO, SELKUPIT, VENÄJÄ

 Olipa kerran kolme veljestä. He istuivat kodassa ja juttelivat. Yksi heistä sanoi:

"Veikataanpa, vietämmekö elämämme rikkaina vai köyhinä."

Vanhin veli sanoi:

"Minä uskon saavani paljon jauhoja ja kaikenlaista ruokaa."

Keskimmäinen veli sanoi:

"Ja minä arvaan, että saan kultarahoja niin suuren kasan, että se ulottuu suuhun asti."

Kengerselä, veljistä nuorin, sanoi:

"Minä taas lyön vetoa, että te molemmat vietätte huonosti elämänne. Ette te jauhoja saa, ettekä kultaa. Minun luokseni joudutte tulemaan ja leseitä anelemaan."

Toiset veljet suuttuivat:

"Toivotko meille pahaa! Surmata sinut pitäisi. Mutta kuinka nyt omaa veljeään vastaan voisi nousta. Muutamme leirin pois täältä ja jätämme sinut yksin tähän puun alle. Koeta tulla toimeen parhaasi mukaan."

 

Niin he lähtivät ja jättivät Kengerselän yksin ja hän elelikin sillä tavoin kauan aikaa. Kerran hän kuuli, että maan ruhtinas oli luvannut tyttärensä puolisoksi sille, joka tekisi seitsenkerroksisen veneen ja hinaisi sen ruhtinaan palatsin luo. Kegerselälle oli jäänyt äidiltä perinnöksi taikasormus. Hän oli kätkenyt sormuksen veljiltään ja kaikki luulivat sen kadonneen. Kengerselä tuli ruhtinaan luo ja sanoi:

"Minä osaan tehdä seitsenkerroksisen veneen."

Kegerselä lähti joen rannalle, puraisi sormusta ja heitti sen jokeen. Heti paikalla lipui laituriin kaunis seitsenkerroksinen vene. Ruhtinas ihastui kovin ja antoi tyttärensä vaimoksi Kengerselälle ja niin he alkoivat elää yhdessä.

 

Eräänä iltana Kengerselä lähti joelle. Hän tuli veden ääreen ja alkoi kuunnella. Hän kuuli kuinka alajuoksulla, seitsemännessä joenmutkassa keskusteltiin hänestä.

"Kengerselä on kuulemma jostain löytänyt itselleen vaimon ja tullut rikkaaksi. Täytyy lähteä vähän koettelemaan voimia hänen kanssaan."

Kengerselä nousi rannalle, tuli kotiin ja vietti siellä yön. Seuraavana aamuna hän lähti matkaan, laskeutui vaimonsa kanssa joelle ja sanoi:

"Jos et kuule minusta mitään kolmeen vuoteen, olen saanut surmani."

 

Niin hän lähti, kulki alajuoksulle seuraavaan joenmutkaan ja näki, että vanha Ioz-hiisi oli siellä haukea pyytämässä. Se olikin saanut suuren hauen. Kengerselä hiipi hiljaa sen luokse ja sanoi:

"Mitä sinä, vaari, täällä puuhaat?"

Vanha hiisi pelästyi ja huusi:

"Mikä sinut tänne toi, käheäkurkkuinen poika? Mikä sinut on tänne kutsunut muinaisista ajoista? Meidän maassamme ei ole otuksia, jotka vedessä uivat ja ilmassa lentävät. Mistä olet tullut?"

"Mitä sinä suotta huudat. Tulin luoksesi kylään. Tarjoa nyt ensi hätään syötävää," sanoi poika nuori mies hiidelle.

Hiisiukko vei hänet kotiinsa, tarjosi haukisoppaa ja mätiä. Lopulta sanoi:

"Jos lähdet eteenpäin, niin alajuoksulla istuu veljeni joenmutkassa kalaa pyytämässä. Poikkea hänen luokseen."

 

Niin Kengerselä jälleen lähti jatkamaan matkaansa ja näki seuraavassa joenmutkassa rapaisen ylös johtavan polun. Mies lähti kulkemaan sitä ja saapui kodalle. Kodassa istui vanha eukko, jonka silmät olivat punaiset, sairaan näköiset. Eukko huomasi Kengerselän ja sanoi:

"Meidän maassamme ei elä vedessä uivia eikä ilmassa lentäviä otuksia. Mikä sinut tänne toi? Poikani syövät sinut."

Kenerselä vastasi:

"Yksi pojistasi antoi minulle syötävää ja lähetti luoksesi. Älä toru minua vaan anna ruokaa."

Eukko antoi syötävää ja sanoi sitten:

"Nyt olen sinua ruokkinut. Minun käy sinua sääliksi. Miksi sinä, typerys, tänne tulit? Oli niin tai näin, poikani syövät sinut. Minne minä sinut niiltä piilotan?"

 

Eukko otti höyhentyynyn ja tunki Kengerselän sen sisään. Itse hän laittoi päänsä tyynylle. Ulkoa alkoi kuulua melua. Siellä tulivat hänen poikansa. He astuivat kotaan ja kysyivät 'äitipuoleltaan:

"Lähetimme Kengerselän tänne. Eikö hän tullutkaan luoksesi? Oletko nähnyt häntä?"

Äitipuoli vastasi:

"Mistä Kengerselästä te puhutte? Tässä maassa ei ole vedessä uivia eikä ilmassa lentäviä otuksia. En tunne ketään sen nimistä."

"Älä yritä petkuttaa meitä. Rypyt suusi ympärillä ovat tulleet likaisiksi, sillä olet valehdellut meille."

He tarttuivat eukkoon ja alkoivat etsiä joka paikasta, löysivät tyynyn ja repivät sen kappaleiksi. He vetivät pojan ulos, heittivät hänet kodan lattialle ja alkoivat heitellä Kengerselää toisilleen kuin palloa. Huonosti olivat pojan asiat. Hän tuumi itsekseen:

"Livahdan heidän käsistään, kun vain pääsen lähelle oviaukkoa."

Niin hän tekikin. Vanha hiisi, joka seisoi ovella, ei saanut häntä kiinni. Kengerselä luiskahti hänen käsistään ja hyppäsi ulos. Kengerselä juoksi joelle, hyppäsi veden alle ja muutti itsensä pieneksi hauenpoikaseksi. Hiisiveljekset ajoivat häntä takaa, sukelsivat veteen ja muuntautuivat mateiksi. Kovasti melskaten he saavuttivat Kengerselää, joka kuitenkin pääsi uimaan rannalle ja lähti ihmisenä jatkamaan jalkaisin karkumatkaa. Hiidet tulivat perästä. Mikä nyt avuksi?

 

Samassa Kengerselä kuuli kuinka jokin lähestyi häntä kovasti ryskyen ja kirskuen. Lähemmäksi tultuaan hän huomasi, että se oli Num, Suuren Jumalan poika, joka veti perässään seitsemää saarta jokea pitkin. Kengerselä sanoi hänelle:

"Päästä minut pulasta, hiisijoukko ajaa minua takaa, ne haluavat tappaa minut!

Numin poika vastasi:

"Päästäisipä joku minut pulasta. Monta vuotta sitten sisareni häissä sieppasin itselleni ruokaa ennen vanhempia. Num, isäni, rankaisi minua ahneudesta. Monta vuotta olen jo näitä saaria vetänyt."

Kengerselä vastasi:

"Jos sinä autat minua, niin autan minäkin sinua."

 

Silloin Numin poika asetti oikean saappaansa anturan keveästi Kengerselän päälle. Hän nosti ilmaan seitsemän puuta painavan kiven ja odotti. Hiisiveljet olivatkin tulossa häntä kohti. Numin poika kysyi:

"Minne te ukot riennätte?"

"Oletko nähnyt Kengerselää?"

"En tiedä, mistä Kengerselästä te puhutte."

"Älä petkuta meitä. Juonteet suusi ympärillä ovat tulleet likaisiksi, valehtelet."

Silloin Numin poika heitti hiisejä kivellä. Kiven osuessa maahan hiidet sinkoutuivat yltympäriinsä kadoten ikuisiksi ajoiksi. Numin poika nosti jalkansa ja päästi Kengerselän vapaaksi.

"No niin, auta sinä nyt minua."

Kengerselä muutti itsensä haukaksi ja lensi taivaaseen. Hän tuli Numin luo ja sanoi:

"Mitä on poikasi tehnyt, että häntä niin kovasti rankaiset? Oletko unohtanut hänet kokonaan? Hän pelasti minut juuri pahasta pulasta. Anna hänelle jo anteeksi."

Num oli hetken vaiti ja sanoi sitten:

"Hyvä on, minne on saarensa vetänyt, sinne jättäköön."

Kengerselä palasi iloisena maan pinnalle ja sanoi Numin pojalle:

"Rangaistuksesi on päättynyt, jätä tähän saaresi."

Niin Numin poika jätti seitsemän saartaan siihen. Vielä nytkin nuo saaret ovat Jenisej-virrassa.

Kengerselä palasi kotiin vaimonsa luo ja elelee siellä tyytyväisenä yhä tänäkin päivänä.

Sen pituinen se.

 

Takaisin