"KOHTAAMINEN"

 

On aivan hiljaista, lehtikään ei liikahda

metsän koivuissa.

Aivan kuin aika olisi pysähtynyt

ja maailmankaikkeus odottaisi,

jotain.

 

Minä hengitän tuota samaa hiljaisuutta,

aistin sisälläni peuran keveät askeleet,

värähtävät korvat,

tarkkaavaiset silmät.

Leuat jauhavat vihreää ruohoa,

kaikki on hyvin.

 

Nostan päätäni äkisti,

olin kuulevinani oksan rapsahduksen.

En näe, enkä haista vaaraa.

 

Sitten yhtäkkiä tunnen kuinka viiltävä

kipu salpaa hengitykseni,

veri kohisee keuhkoissani,

sydämeni laulu hiljenee.

Kaadun ja taivas kaareutuu ylleni peittona.

 

Kuulen askeleita, ihminen on tulossa

enkä pääse pakenemaan.

Suru silmissään katsoo mies

hiljaista ruumistani,

koskettaa kädellään kaulaani ja kiittää.

 

Niinpä voin sulkea silmäni

ja henkäistä viimeisen kerran.

Olen tavannut vertaiseni.

 

Takaisin